Ringeten MM-kisat pelataan Lahdessa 3.-9.11.2025, kun alkuviikko otteluita pelataan RTK Areenalla, Keravan Energiahallissa sekä Pirkkolan jäähallissa Helsingissä. MM-kisaviikon aikana pelataan yhteensä 18 ottelua, joka pitää sisällään näytösottelut, President’s Poolin sekä Sam Jacks että Juuso Wahlsten Poolien ottelut. MM-kilpailuiden yhteydessä järjestetään myös kansainvälinen U18 kehitysleiri 1.-8.11.2025 Pajulahdessa.
Lahden MM-kilpailuihin osallistuu edellisten kotikisojen tapaan viisi maata ja seitsemän joukkuetta, jotka mittelevät kolmessa eri sarjassa; Sam Jacks, Juuso Wahlsten ja Presidents Pool.
Sam Jacks Pool – Suomi & Kanada
Juuso Wahlsten Pool – Suomi & Kanada U21
President’s Pool – Ruotsi, USA & Tsekki
SAM Jacks Pool – Suomi ja kanada
Lohko on saanut nimensä ringeten perustajan Sam Jacksin mukaan, joka kehitti lajin Kanadassa vuonna 1963.
Kaksi joukkuetta lohkossa
Kun lohkossa on kaksi joukkuetta, ne pelaavat kahden ottelun finaalisarjan. Joukkue saa kaksi pistettä voitosta, yhden pisteen tasapelistä ja nolla pistettä tappiosta. Joukkue, joka saa sarjassa enemmän pisteitä, voittaa lohkon. Voittajalle myönnetään kultamitalit ja lohkon pokaali.
Molemmat finaalit pelataan täydet 60 minuuttia varsinaista peliaikaa (4 x 15 minuutin erää) ilman jatkoaikaa. Jos sarja on tasan pisteissä toisen ottelun jälkeen, niin tällöin pelataan tie-break. Ensimmäinen finaali voi siis päättyä tasan.
Tie-break
Tie-breakin voittaja saa yhden pisteen ja on tällöin lohkon mestari. Tie-break alkaa heti toisen finaaliottelun jälkeen heti, kun jää on ajettu. Tie-break koostuu yhdestä viidentoista (15) minuutin mittaisesta, kokonaan pelatusta, taukoamattomasta erästä. Ottelu ei siis pääty ensimmäiseen maaliin, vaan erä pelataan kokonaisuudessaan loppuun. Erän alussa tulostaulu nollataan tilanteeseen 0-0.
Ottelut:
Tiistai 4.11.2025 näytösottelu klo 16:30 Kanada – Suomi (Energiahalli, Kerava)
Torstai 6.11.2025 näytösottelu klo 18:00 Suomi – Kanada (Pirkkolan jäähalli, Helsinki)
Lauantai 8.11.2025 Finaali 1 klo xx:xx Kanada – Suomi (Isku Areena, Lahti)
Sunnuntai 9.11.2025 Finaali 2 klo xx:xx Suomi – Kanada (Isku Areena, Lahti)
Juuso Wahlsten Pool – Suomi ja Kanada U21
Tämä lohko on puolestaan saanut nimensä Juuso Wahlstenin mukaan, joka on suomalaisen ringeten isä ja toi lajin Suomeen vuonna 1979.
Kaksi joukkuetta lohkossa
Kun lohkossa on kaksi joukkuetta, ne pelaavat kahden ottelun finaalisarjan. Joukkue saa kaksi pistettä voitosta, yhden pisteen tasapelistä ja nolla pistettä tappiosta. Joukkue, joka saa sarjassa enemmän pisteitä, voittaa lohkon. Voittajalle myönnetään kultamitalit ja lohkon pokaali.
Molemmat finaalit pelataan täydet 60 minuuttia varsinaista peliaikaa (4 x 15 minuutin erää) ilman jatkoaikaa. Jos sarja on tasan pisteissä toisen ottelun jälkeen, niin tällöin pelataan tie-break. Ensimmäinen finaali voi siis päättyä tasan.
Tie-break
Tie-breakin voittaja saa yhden pisteen ja on tällöin lohkon mestari. Tie-break alkaa heti toisen finaaliottelun jälkeen heti, kun jää on ajettu. Tie-break koostuu yhdestä viidentoista (15) minuutin mittaisesta, kokonaan pelatusta, taukoamattomasta erästä. Ottelu ei siis pääty ensimmäiseen maaliin, vaan erä pelataan kokonaisuudessaan loppuun. Erän alussa tulostaulu nollataan tilanteeseen 0-0.
Ottelut:
Tiistai 4.11.2025 näytösottelu klo 19:15 Kanada – Suomi (Energiahalli, Kerava)
Torstai 6.11.2025 näytösottelu klo 13:30 Suomi – Kanada (Pirkkolan jäähalli, Helsinki)
Lauantai 8.11.2025 Finaali 1 klo xx:xx Kanada – Suomi (Isku Areena, Lahti)
Sunnuntai 9.11.2025 Finaali 2 klo xx:xx Suomi – Kanada (Isku Areena, Lahti)
President’s Pool – Ruotsi, USA ja Tsekki
Ringeten MM-kisojen aikuisten toinen lohko, joka kulkee nimellä President’s Pool, ja siellä kamppailevat kehittyvät maat Ruotsi, USA ja Tsekki.
Kolme joukkuetta lohkossa
Pelataan kaksi täyttä ”round robinia” eli jokainen joukkue pelaa jokaista joukkuetta vastaan kaksi kertaa. Joukkueet saavat kaksi pistettä voitosta ja nolla pistettä tappiosta. Jos tilanne on tasan varsinaisen peliajan päättyessä, pelataan äkillisen voiton jatkoaikajaksot. Ensimmäinen jatkoajalla maalin tehnyt joukkue on ottelun voittaja. Alkusarjan päätteeksi joukkueet asetetaan paremmuusjärjestykseen. Ensimmäiseksi sijoittunut joukkue saa vapaan tien finaaliin. Toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet joukkueet kilpailevat välierässä, jonka voittaja etenee finaaliin ja häviäjä saa pronssimitalin.
Ottelut:
Maanantai 3.11.2025 klo 10:00 Tsekki – USA (RTK Areena, Lahti)
Maanantai 3.11.2025 klo 16:00 Ruotsi – Tsekki (RTK Areena, Lahti)
Tiistai 4.11.2025 klo 12:00 Ruotsi – USA (RTK Areena, Lahti)
Keskiviikko 5.11.2025 klo 14:00 USA – Tsekki (RTK Areena, Lahti)
Torstai 6.11.2025 klo 18:00 Tsekki – Ruotsi (RTK Areena, Lahti)
Perjantai 7.11.2025 klo 18:00 USA – Ruotsi (Isku Areena, Lahti)
Lauantai 8.11.2025 klo xx:xx Bronze
Sunnuntai 9.11.2025 klo xx:xx Finaali


